5 weeks out!

Aika kuluu kuin siivillä! Kisoihin on enää 5 viikkoa ja viikko sitten olisin kirjoittanut että multa puuttuu vielä kaikki tykötarpeet, mutta ei enää. 🙂 Pääosin kaikki on jo hankittu, biksut tilattu (alustavasti jo viime marraskuussa), kengät tilattu, rusketus tilattu, kynsihuolto ja kampaaja varattu. Varmasti tulee vielä jotain mitä pitää hankkia, mutta tuossa nuo tärkeimmät.

Kunhan kengät tulee, niin pitääkin aloittaa säännölliset poseeraustreenit. Tähän mennessä olen harjoitellut muutaman kerran, mutta on tullut siitä hommasta vähän lusmuiltua. Joitain blogeja lueskeltua oon huomannut, että toiset ovat harjoitelleet jo kuukausia. 😀 Toisaalta mä olen aina luottanut elämässä siihen että mä vaan handlaan tilanteen.
Mulla itse asiassa kävi hyvä tuuri esiintymistä ajatellen. Tuossa viikko sitten mulle soitettiin ja pyydettiin Sport Life Nutritionin Fitness Cover Girl 2013 kilpailuun. Karsinnat oli perjantaina Porissa, johon sitten ajelin persus puuduksissa kolme tuntia kokeilemaa onneani. En ajellut turhaan, sillä olin ylivoimainen yleisön suosikki ja tuomaristokin oli samaa mieltä. 🙂 Kilpailijoita ei kyllä ollut kuin viisi, mutta who cares, voittajan on helppo hymyillä ja kokemuksena se oli todella hyvä. Semifinaalit on sitten Viking Line Expressillä viikkoa ennen Fitness Classicia, eli sinne sitten treenaamaan lisää yleisön eteen. 😀 Voittajalle olisi siis tiedossa yhteistyö Sport Life Nutritionin kanssa. Palkinnoksi sain mm. suklaanmakuisen Dietshaken, piti sitä chat mealillä maistaa ja jösses oli hyvvee kaakaoo! 😉
Samassa mun on pakko hehkuttaa ihania työkavereita, jotka lyhyellä varoitusajalla hoiti mun karvaisen perheeni. 🙂 Nenna koiruus pääsi Malenan ja Jalon kanssa ulkoilemaan niin tehokkaasti sekä lauantaina että sunnuntaina, että nyt näyttää uni maistuvan. Ihanainen Salla puolestaan kävi hoitamassa kissat, vaikka Melli ”hurjana” puolustaa viikon vanhoja pentujaan. 🙂 Oon mä onnekas kun mulla on niin ihania ihmisiä lähellä!

Perjantai-lauantai yöllä ajelin Porista Laitilaan siskon luo yksi ja sain herätä ei-ihan-niin-virkeänä kullanmurujen kummipojan ja siskontytön herätykseen. 🙂 Ei siinä lyhyet yöunet haitannut, kun sai viettää aamupäivän ihanassa seurassa! ❤ Näkispä niitä vain vähän useammin!
Puolen päivän aikaan lähdin ajelemaan kodin kautta Helsinkiin tiimitreeneihin. Käytiin läpi kisa-asioita, treenattiin poseeraamista ja nautittiin hyvästä seurasta! 🙂 Meillä alkaa olemaan koossa iha kiva joukko tyttöjä, joista osa tähtää nyt kevään kisoihin ja varmaan kaikilla  tähtäimessä myös syksyn kisat. Yhteishenki on mahtava, mitään tiimin sisäistä kyräilyä ei ole. Tuntuu että tiimin kautta olen vihdoin saanut ystäviä pääkaupunkiseudulta! Ja pakkohan se vielä on mainitaettä onhan meillä aivan paras valtakunnallinen valmentaja, kukapa muu kuin Anna Virmajoki! Anna on kyllä aivan ihana ihminen, auttaa, neuvoo ja on tukena! Ei sen parempaa valmentajaa vois täällä Suomessa ollakaan! 🙂 Meidän viralliset tiimin valmentajathan on siis jenkeissä, jonne lähetetään joka viikko kehityskuvat ja josta tulee madolliset muutokset ohjelmaan.
Lauantain päätteeksi kävin vielä kiskaisemassa kunnon pakaratreenin, kun en sitä perjantaina ehtinyt tehdä. Hyvä treeni ja tässä lopputulos. 😀 Huomatkaa mun Orlandosta ostamat ihanat värikkäät treenivaatteet ja kengät! IMG_2056

Mähän tosiaan pääsin pari viikkoa sitten käymään Daytona Beachillä Team Bomshell headquarterissa. 🙂 Oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava IMG_1966Floridan reissu! Lennot oli pitkät ja uuvuttavat, mutta kaiken sen arvoiset. 🙂 Vuokrasin auton, jolla ajelin Orlandosta Daytona Beachille. Lauantaipäivän tosin jäin Orlandoon ja shoppailin ihan hulluna, pääasiassa treenivaatteita. Lauantai illalla ajelin Casa del Bombshelliin, jossa sunnuntaina kokkailin kaikki viikon ruuat. Maanantaina suuntasin Bombshell headquarteriin, jossa aamu alkoi klo9.30 aamucardiolla India Paulinon kanssa. Tehokkaat 30min tehtiin juoksumatolla, meinasin kuolla, vaikka mulla hyvä kunto onkin. 😀 Seuraavaksi oli vuorossa Vanessa Campbellin kanssa kisa-asioiden läpikäyntiä ja heti perään tiukka pakaratreeni. Pakaratreenin jälkeen mut passitettiin ulos juoksemaan The Bridge, mikä oli itse asiassa erittäin miellyttävää. Mikäs siinä juostessa auringon paistaessa sopivassa tuulenvireessä. 🙂
Iltapäivällä oli vuorossa poseeraustreenit Indian kanssa ja päivän päätteeksi kimppajalkatreenit Rob Rosettin komennolla. Oli kyllä melkoisen tiukat treenit, hiki virtasi! Ja olihan se mielettömän hienoa kun pääsi treenaamaan Bombshellien parhaimmiston kanssa! Paikalla oli mm. India Paulino, Vanessa Campbell, Nicole Nagrani, Aniedra Lynn, Lacey DeLuca Lieto, Yarelis Gonzales, Gennifer Conn Strobo ja tietysti Bombshellien perustajat Shannon Dey ja Rob Rosetti.

Tiistaina aamu alkoi taas aamucardiolla Indian kanssa, jonka jälkeen oli heti poseeraustreenit. Tämän jälkeen Yarelis pit kunnon selkäsaunan. 🙂 Iltapäivällä oli toinen poseeraustreeni Idian kanssa, plyotreeni Vanessan kanssa ja päivän päätteeksi kimppakäsitreenit Robin käskytyksen alla. Tiistaina paikalla oli myös, tänä viikonloppuna Pro kortin saanut, Australialainen Nina Silic, aivan ihana ja lämmin bombshelliläinen! Leirin ehdottomasti parasta antia oli tavata kaikki kasvotusten, nähdä kimppatreenit ja saada palautetta. Palaute oli pääsääntöisesti hyvää, Vanessa kehui treenimuotoa ja tehoa. Oli myös todella hienoa että valmentaja näki mut nyt livenä ja osaa ehkä jatkossa katsoa kuvia eri tavalla, kun ei ne kuvat kuitenkaan kaikkea kerro.TeamBombshell Daytona Beach

Pelko siitä että olisin jotenkin väsynyt messuilla oli täysin turha. 🙂 Täytyy sanoa että vaikka kävin hotellin kuntosalilla joka päivä kaksi kertaa, oreoolisin jaksanut kävellä messuilla vielä pidempäänkin. Omalta osalta messut sujuivat ehkä paremmin kuin koskaan!
Tätä ette ehkä usko, mutta arvatkaa missä me käytiin työporukalla syömässä perjantai illalla!? Cheese Cake Factoryssä!!! 😀 Oli mun cheat meal, enkä tuntenut pienintäkään morkkista syömisistä. Söin basilikapastaa ja Oreo-juustokakkua! Se oli tajunnan räjäyttävän hyvää! 😀 Tässä teille vähän ruokapornoa..

Mitäs muuta haluaisitte kuulla? 🙂 Treenit kulkee hyvin, kaloreita ei ole kiristetty, energiaa siis riittää hyvin. Juttelin muutama päivä sitten erään Bikini Fitness kisaajan kanssa ja täytyy sanoa että olen kyllä todella tyytyväinen Bombshellien metodeihin monipuolisesta ja vaihtelevasta ruokavaliosta. En haluaisi laittaa elimistöäni sellaiselle rääkille että söisin pelkkää riisiä, kanaa ja parsakaalia monta viikkoa… Hyvä jos se jollekin toimii, mutta itselle monipuolinen terveellinen ruokavalio on aina ollut tärkeä juttu. Oman kropan kuunteleminen on selkiytynyt tässä vielä enemmän. Mulla on todella hyvä fiilis treenien ja kisan suhteen. En stressaa, vaikka tiedän että ennen kisoja on vielä painoa pudotettavana ja paljon työtä tehtävänä. Oon todella tyytyväinen jo saavutettuihin tuloksiin ja oon kiitollinen siitä että mun kroppa toimii! 🙂 Ainakin just nyt oon vaan onnellinen ja tyytyväinen. Toki olotila vaihtelee päivittäin väsymystason myötä, mut viime yönä tuli nukuttua hyvin. 😉 Tavoitteena on  panostaa hyviin yöuniin ja henkiseen hyvinvointiin ennen kisoja. Mulla on kuitenkin tavoitteena elää terveellistä ja aktiivista elämää kisojen jälkeenkin, tavoitteena on ettei nämä todellakaan jää viimeisiksi kisoiksi, en siis halua vetää itseäni ihan piippuun, olla ihan puhki kisojen jälkeen, lihoa kymmenen kiloa ja sitten huomata että elimistö on ihan sekaisin. Haluan olla hyvä esikuva siitä että kisoihin voi päästä myös terveellisesti, rääkkäämättä itseään ihan piloille. 😀

IMG_2063Tänään oli cheat meal päivä. Söin pinaattiritareita lisukkeilla, pakurikääpä chai latten kera. Pohdin siinä kun aloin syömään, että monille olisi ollut über terveellinen aamiainen, kun itselle se oli herkuttelua. 😀 No mutta, kyllä mä joskus herkuttelen ihan överistikin, kuten tuolla ylempää saattoi huomata. 😀 Tässä kuitenkin reseptiä aamiaiseen.

Proteiinirikkaat pinaattiritarit

  • 3 kananmunan valkuaista
  • hienonnettua pinaattia tai pakastepinaattikuutioita maun mukaan (itsellä hevit 6 kuutiota)
  • ½-1 dl maitoa
  • ripaus suolaa, muskottia, valkopippuria ja steviaa
  • Minihiilaripaahtoleipää

Sekoitetaan valkuaiset, pinaatit, maito ja mausteet. Kuumennetaan pannu, suihkaus oliiviöljyä (mulla on sellanen painesuihkepullo, todella kätevä) tai voita. Kostutetaan paahtoleivät nesteessä ja paistetaan 4-5 asteella pinnalta ihanan kullanruskeiksi ja hiukan rapeiksi. Nautitaan ihanien päällysteiden kanssa, kuten tuorejuuston, salaatin, kinkun kanssa, tai makeina kermavaahdon ja vaniljaheran sekoituksella (eli kerma vaahdoksi ja joukkoon rahkaa ja vaniljaheraa, terveellisempi kermavaahto myös täytekakkuun!), tuoreen ananaksen tai marjojen kera! Omnomnomn! Hyvää on ja hyvällä omallatunnolla voi popsia! 😉 Menee ne ”rehutkin” siinä kuin huomaamatta, ei se pinaatti sieltä hirmuisesti maistu.IMG_2066

Monet kirjottaa blogeissa ettei ne kirjota sen takia niin, usein ettei niillä oo sanottavaa. Mulla ei oo sitä ongelmaa, yleensä on vaan niin kiire ja niin paljon tekemistä, että vaikka kuin ajattelen kirjottavani, niin se jää kuitenkin. Ehkä mä myös uhraan kirjottamiseen kerrallaan liikaa aikaa. Nytkin oon kirjottanut kokkauksen ohella monta tuntia. 😀 Vaikkei tästä tekstistä varmaan kukaan mitään ihmeellistä hyödy edes. Toivottavasti tulee edes hyvä mieli. 🙂 Mulla ainakin on!

Ai, mutta nyt muistan mitä mun piti vielä kertoa. Aloitin vatsalihasten tehotreenin! 😀 En siis tähän mennessä ole tehnyt vatsoja kuin ehkä kerran kuukaudessa. Valehtelen, ehkä kerran kahdessa.. Eli kun kysytte, että miten saatte pienen vyötärön ja littanan vatsan, niin voin kertoa ilouutisia! Teidän ei tarvitse tehdä siihen yhtään vatsarutistusta! 🙂 Sen sijaan teidän pitää aktivoida sydät vatsalihakset, eli ne joilla vedätte napaa sisään ja saatte hyvän ryhdin. Sitten ne huonot uutiset. Abs are made in the kitchen!!! Eli ruokavalio kuntoon, sokerit, tyhjät hiilarit pannaan. Lautaselle paaaaaljon kasviksia (vihreätä, punaista, keltaista, oranssia), vähärasvaista proteiinia (valkuaisia, broileria, kalkkunaa, naudanpaistia, kaikenlaista kalaa, myös lohta), sekä hiukan hitaita hiilareita (kaurahiutaleita, bataattia, tummaa pastaa, tummaa riisiä).
No joka tapauksessa, haluan itselle lisää massaa vatsaan. 😀 Eli niitä lihaksia, ei paloja, vaan hienoiset viivat alavatsojen sivuille. Parhaat vatsalihasliikkeet omasta mielestä on lankkupito (aktivoi erityisesti syviä vatsoja), jalkojen ojennukset penkillä niin että takapuoli on pois penkiltä (toisin kuin videolla, pidän pään takaa kiinni, super hyvä alavatsoille), sekä jalkojen/lantion nosto (suoraan ylös, vetämällä samalla alavatsaa sisään). Nämä siis siksi, etten halua ylävatsoja enempää, ne todennäköisesti näkyy muuten kisoissa jo liikaa jos niitä treenaan. Tehotreenillä tarkoitan että meinaan tehdä vatsoja kahdesti viikossa. 🙂 en siis sen enempää. Katsotaan parin viikon päästä miltä vatsa näyttää!
Tässä kuitenkin ohjeita niille, jotka haluavat kaikkia vatsoja näkyviin, myös niitä ylä ja sivuvatsoja. Muistakaa kuitenkin rakkaat, ettei ne vatsalihakset näy, jos rasvaa on lihasten päällä. Eikä vatsalihakset polta paikallisesti rasvaa vatsasta. Aerobinen on se tehokkain tapa polttaa rasvaa, eli lisätkää viikko-ohjelmaanne kolme HIIT treeniä, aerobista, spinningiä tai muuta joka polttaa energiaa! Vatsalihaksia tulee kyllä treenattua kaiken kuntosalitreenien ohella, sillä keskivartalohan tulee pitää tiukkana liikkeessä kuin liikkeessä. Vatsaa voi myös treenata missä tahansa, pitämällä ryhti kunnossa ja vetämällä vatsaa sisään. Sivuvatsoja suosittelen oikeastaan vain niille jotka tarvitsevat runsaasti keskivartaloa työssään tai harrastuksissaan, esim. hoitajat ja muuta ruumillista työtä tekeville.

Jep, mutta eiköhän tämä taas toistaiseksi riitä. Enää vähän päälle kuukausi kisoihin! Jännää. 🙂 Vaikkei kyllä jännitä vielä. 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s